Ääneen lausutun voima

Tarina Francoise Dolton kirjasta Kieli kaikki kaikessa. Vanhemmalle syntyy lapsi, jolla on Down syndrooma. Äiti ottaa yhteyttä Doltoon ja pyytää apua, äiti kertoo itkevänsä vain taukoamatta ja eikä osaa muuta. Dolto pyytää äitiä kertomaan lapselle (vastasyntyneelle) että hän itkee taukoamatta sen vuoksi että lapsella on geneettinen poikkea, eikä hän ole kuin toiset lapset. Dolto vielä korosti että on käytettävä lääketieteellisiä termejä. Tämän lisäksi äidin kuuluu kertoa olevansa huolissaan kyvystään hoitaa lasta hyvin ja kuinka hän pelkäsi lapsen olevan onneton asian vuoksi. Vanhemmat hämmentyivät mutta toimivat kuten lääkäri oli heitä kehottanut toimimaan.

Tämän jälkeen lapselle puhuttiin paljon ja hän reagoi vahvasti vanhempiinsa. Kun äidille tuli vaikeuksia lapsen kanssa, hän sanoi lapselle:" Kerro sinä, kun tiedät, mitä minun pitää tehdä auttaakseni sinua."
Kun joku ihmetteli tytön poikkeavaa ulkonäköä, lapsi kertoo olevansa Down-lapsi. Lapsen ympärille rakentui hyväksynnän ja myötätunnon ilmapiiri.

Myöhemmässä vaiheessa kun perheeseen syntyi pikkuveli,  näyttää siltä että äiti on sitoutuneempi tähän lapseen kuin vauvaan, Dolto kertoo Down-lapselle : " Kuulehan, mielestäni äitisi kiinnittää sinuun liikaa huomiota, veljesi on kuitenkin yhtä kiinnostava vaikkei olekaan Down-lapsi. En tiedä johtuuko pienikasvuisuutesi siitä. Mutta voi olla, että haluaisit ottaa veljesi paikan ja se estää sinua kasvamasta ikäisesi pituuteen. 
Lapsi ei tykännyt kuulemastaan, mutta lapsi kasvoi ikäisensä pituuteen neljässä kuukaudessa.

Dolton aikalainen Bert Hellinger, molemmat psykoanalyytikkoja, toimivat auttaen asikkaittaan sanoittamaan tilanteissa, joissa heiltä puuttuu kyky siihen.  Molemmat katsoivat pulmaa perheen ja suvun kautta. Hellinger käyttää sanoitusta antamalla perhekonstellaatiossa hoitavia lauseita. Lauseilla todetaan sellaista mikä on yleispätevästi totta. Totuuksia ovat sukupolvien rajat, totuus on myös kiintymys ja rakkaus, tai menetyksestä syntyvä suru, pettymyksestä syntyvä viha.

Down-lapsi herättää hämmennyksen, epävarmuuden ja surunkin. Kaiken sen voi sanoa ääneen. Kun se sanotaan ääneen, faktat suhteessa omaan kokemukseen toimivat jopa paradoksin kaltaisena.

 

Mitään ei siirretä lapsen kannettavaksi, paitsi totuus siitä, että hän on vammaisena syntynyt ja vamma pysyy, kaikki muu onkin sitten yhdessä päätettävissä.

Mitä tapahtuu kun vanhempi selittää vastasyntyneelle, olevansa hämmentynyt ja peloissaan, kun on epävarman pystyykö hän antamaan lapselle turvallisen lapsuuden. Kenelle hän puhuu? Jotain muuttuu kun ääneen tulee sanotuksia, juuri se minkä äärellä ollaan. Ääneen lausuttu muuttaa omaa kokemusta ja sitä kautta suhdetta.

Fantomit meissä ja vaikenevat mörököllit suvuissamme

Francoise Dolto, ranskalainen psykoanalyytikko, nimittää ylisukupolvisia ilmiöitä fantomeiksi. Ihmisyys perustuu kieleen, tapahtumien ja ilmiöiden sanoittamisen puute synnyttää fantomeita, tunnekuormaa jota vahemmat siirtävät lastensa kannettavaksi.

Kun torjumme ja vaikenemme, kiellämme elämää, niitä tunteita, jotka kuuluvat osana elämään. Kiellämme eniten väärin syntymistä ja väärin kuolemista. Torjumme häpeäämme, mutta kiellämme totuuden tai emme jaksa ottaa sitä surua vastaan joka osuu kohdallemme. Elämä tarjoaa niin paljon monimutkaisia tunteita meidän kannettavaksi, siksi oikaisemme ja yksinkertaistamme.

Anders Breivikin äiti palaa muutamia viikkoa ennen kuolemaansa omaan lapsuuteensa todeten toimittajalle, että tapahtumalla on yhteys hänen taustansa. Tausta tarkoittaa äidinäidin syytöstä raskaudesta, kun hän odottaa tytärtään. Lapsi on aiheuttanut hänen polionsa, siksi lapsen tulee auttaa ja palvella häntä. Kun äiti väittää lapsen sairastuttaneen hänet vastoin lääketieteen käsitystä, lapsi on vastuussa jostain, joka tuhosi hänen elämäänsä. Poliosta johtuen tytär vietti elämästään kaksi vuotta lastenkodissa, mutta palasi sitten kotiin. Äidin perheessä oli yhteensä kolme lasta, jotka olivat sisarpuolia, isä poika hänen edellisestä avioliitosta, äidin syrjähypystä syntynyt poika ja Brevikin äiti. Perheen isä kuoli tyttären ollessa kahdeksan vuotias ja perheeseen jäi äiti, äidinpuoleinen velipuoli ja tytär. Elämä oli liki sadistisen vaikeaa, väkivaltaa, raatamista ja alistamista. Breivikin äiti lähti täytettyään kuusitoista vuotta, eikä palannut koskaan, ei edes äitinsä hautajaisiin.

Ilman lapsuutta ja kiintymyssuhdetta jäänyt äiti koki poikansa hankalaksi ja olisi antanut tämän huostaan, koska diplomaatti isä esti sen. Lapsi jäi äidille, mutta torjutuksi ja yksinäiseksi lapseksi.
Murrosiässä löytyi kuitenkin kaveri ja elämä oli hetken parempaa. Mutta nuorena aikuisena Breivik oli vuosia äitinsä peräkamaripoika ja aloitti siellä suunnitelma, joka johtaisi terroritekoon.
Nuori mies jäsentymätöntä vihaa täynnä surmaa systemaattisesti 69 hänelle tuntematonta nuorta.
Ainakin vihaa ja pettymystä vähintään kolmessa sukupolvessa.

Sama tapahtuu myös toisinpäin positiivisesti, hyvää henkistä perintöä siirretään tukien jotain lahjakkuutta. Esimerkkinä kolme sukupolvia muusikkoja Taneli Kuusisto hänen poikansa Ilkka Kuusisto ja hänen poikansa Pekka ja Jaakko. Voima on rakkaus musiikkiin.

Se mikä ei tule yhdessä jaetuksi tulee jonkun kannettavaksi

Otsikko on Martti Siiralan sitaatti, hän kutsuu tätä siirtymään taakkasiirtymäksi. Tapahtuma jota ei jaeta, puhuta ja yhdessä koeta, löytää seuraavasta sukupolvesta kotinsa. Salaisuus on jonkun kannettavana tai erimuodossa useiden kannettavana.

Jokainen sukupolvi suodattaa suvun ja perheen historiaa ja pyrkii siirtämään mahdollisimman vähän traumaattisia kokemuksia seuraavalle sukupolvelle. Siksi onkin usein yllätys että lapsi nostaa juuri sen keskeneräisen ja kohtaamattoman teeman esille. Murrosikäisen tehtävä on löytää, paljastaa ja paiskata keskeneräinen vanhempiensa silmille. Murrosikäisen tarkkuus on ihailtavaa. Vanhempi jonka on luottanut ettei hänen tarvitse enää kipuilla omien vanhempiensa pulmien kanssa kohtaa keskeneräisen asian omassa lapsessaan.

Siiralan mukaan psyykkinen ja somaattinen sairaus voivat olla ylisukupolvisen käsittelemättömän takkasiirtymän vastaanottajia. Ihanus tiivistää kirjassa Taakkasiirtymä ( P. Siltala) : sairaus on eksistentiaalisesti monimutkainen oire, jossa on kyse yksilön, yhteisön ja koko ympäristön välisten suhteiden integroitumattomuudesta. Salaisuudesta ja puhumattomuudesta tulee hallitsematon musta aukko, joka ei anna niitä vastauksia, joita jo pienen lapsen mieli kysyy.

Jo viisi vuotias osaa kysyä kaikki maailman kaikkeuden suuret kysymykset, jos vastaukset ovat vaikeneminen, valhe ja petos niin maailma ei looginen ja järjestäytynyt.

 

Olen helmi helminauhassa

Olemme ainutlaatuisia, ei ketään toista samanlaista. Kiitos dna-ketjujemme, joissa riittää vaihtoehtoja ja kiitos ympäristömme, toista samalaista hetkeä ei tule. Kiitos sen uskomattoman herkkyyden, jonka olemme saaneet.
Imemme itseemme vaikutteita tavoitteena ymmärrys, joka vahvistaa meidän kykyämme vastata seuraavan hetken haasteisiin.
Kapasiteettimme on ihan uskomaton, olosuhteet joko tukevat tai heikentävät lopputulosta.
Mielemme logiikka pyrkii korjaamaan kaikkea keskeneräistä, jotta maailma olisi ehyempi ja jäsentyneempi tai millä sanoilla sitä nyt haluaa määritellä.
Jo hyvin pieni lapsi ymmärtää kielen logiikan, hän hyväksyy kulttuurisen perinnön, oikeassa olemisen. Lapsi kysyy; kuka sinä olet tai mikä on sinun nimi, ei kuka on sinun nimi. Kuulin kun 6-vuotias piti tästä oppitunnin 4-vuotiaalle. Kielen logiikka oli opittu, eikä sitä turhaan kyseenalaistettu vaan päinvastoin siitä haluttiin pitää kiinni.

Mielemme toimii näin suhteessa epäloogiseen. Sosiaaliset suhteemme ovat pelikenttä, jossa odotetaan samaa loogisuutta kuin kielessä.

Saksalainen Bert Hellinger on luonut perhesuhteiden käsittelyyn perhekonstellaatiomenetelmän, jossa suhteiden häiriötilat palautetaan muutamaan yleisinhimilliseen peruskäsitteeseen.

Suhteet rakentuvat sitä mukaan kun henkilö liittyy perheeseen tai sukuun. Jokaisen paikka on korvaamaton, ainutlaatuinen ja luovuttamaton. Kukaan ei koskaan korvaa toista eikä ketään voida sivuuttaa aiheuttamatta häiriötä. Ihminen ei ole poissa vaikka hänestä lakataan puhumasta. kenenkään arvoa ei voida kieltää. Kieltäminen, torjunta, salaisuudet saavat aikaan ketjuja, joka sitovat energiaa ja nostavat poissaolijat uuteen valoon, usein tiedostamatta.

Toinen teema on suhteiden välillä oleva tasapaino, ihmisten välillä tulee olla antamisen ja saamisen tasapaino. Kun saamme niin myös annamme, jokainen on vastuussa omalta osaltaan tästä tasapainosta.

Kolmas periaate on elämän kunnioittaminen ja kuoleman hyväksyminen. Elämä on suurin lahja, jonka voimme saada ja siksi kunnioitamme sen annattajia, vanhempiamme. Kuolema on seuraus elämästä, jonka kohtaa jokainen, siksi meidän on hyvä luoda siihen kivuton suhde.

Emme voi sille mitään että perheisämme ja suvuissamme tulee jänniteitä, ratkaisuja, jotka eivät kannata hyvään lopputulokseen. Syntyy traumoja, hankalia tunteita ja rakkaudettomatta.

Ihmisten keskinäinen rakkaus ja kunnioitus syntyy, kun hyväksymme, kohtamme ja näemme sen mikä meitä estää kunnioittamasta ja rakastamasta.

Rakkaudessa on korjaava voima