lauantai 17. helmikuuta 2018
Fantomit meissä ja vaikenevat mörököllit suvuissamme
Francoise Dolto, ranskalainen psykoanalyytikko, nimittää ylisukupolvisia ilmiöitä fantomeiksi. Ihmisyys perustuu kieleen, tapahtumien ja ilmiöiden sanoittamisen puute synnyttää fantomeita, tunnekuormaa jota vahemmat siirtävät lastensa kannettavaksi.
Kun torjumme ja vaikenemme, kiellämme elämää, niitä tunteita, jotka kuuluvat osana elämään. Kiellämme eniten väärin syntymistä ja väärin kuolemista. Torjumme häpeäämme, mutta kiellämme totuuden tai emme jaksa ottaa sitä surua vastaan joka osuu kohdallemme. Elämä tarjoaa niin paljon monimutkaisia tunteita meidän kannettavaksi, siksi oikaisemme ja yksinkertaistamme.
Anders Breivikin äiti palaa muutamia viikkoa ennen kuolemaansa omaan lapsuuteensa todeten toimittajalle, että tapahtumalla on yhteys hänen taustansa. Tausta tarkoittaa äidinäidin syytöstä raskaudesta, kun hän odottaa tytärtään. Lapsi on aiheuttanut hänen polionsa, siksi lapsen tulee auttaa ja palvella häntä. Kun äiti väittää lapsen sairastuttaneen hänet vastoin lääketieteen käsitystä, lapsi on vastuussa jostain, joka tuhosi hänen elämäänsä. Poliosta johtuen tytär vietti elämästään kaksi vuotta lastenkodissa, mutta palasi sitten kotiin. Äidin perheessä oli yhteensä kolme lasta, jotka olivat sisarpuolia, isä poika hänen edellisestä avioliitosta, äidin syrjähypystä syntynyt poika ja Brevikin äiti. Perheen isä kuoli tyttären ollessa kahdeksan vuotias ja perheeseen jäi äiti, äidinpuoleinen velipuoli ja tytär. Elämä oli liki sadistisen vaikeaa, väkivaltaa, raatamista ja alistamista. Breivikin äiti lähti täytettyään kuusitoista vuotta, eikä palannut koskaan, ei edes äitinsä hautajaisiin.
Ilman lapsuutta ja kiintymyssuhdetta jäänyt äiti koki poikansa hankalaksi ja olisi antanut tämän huostaan, koska diplomaatti isä esti sen. Lapsi jäi äidille, mutta torjutuksi ja yksinäiseksi lapseksi.
Murrosiässä löytyi kuitenkin kaveri ja elämä oli hetken parempaa. Mutta nuorena aikuisena Breivik oli vuosia äitinsä peräkamaripoika ja aloitti siellä suunnitelma, joka johtaisi terroritekoon.
Nuori mies jäsentymätöntä vihaa täynnä surmaa systemaattisesti 69 hänelle tuntematonta nuorta.
Ainakin vihaa ja pettymystä vähintään kolmessa sukupolvessa.
Sama tapahtuu myös toisinpäin positiivisesti, hyvää henkistä perintöä siirretään tukien jotain lahjakkuutta. Esimerkkinä kolme sukupolvia muusikkoja Taneli Kuusisto hänen poikansa Ilkka Kuusisto ja hänen poikansa Pekka ja Jaakko. Voima on rakkaus musiikkiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Otsikko on Martti Siiralan sitaatti, hän kutsuu tätä siirtymään taakkasiirtymäksi. Tapahtuma jota ei jaeta, puhuta ja yhdessä koeta, löytää ...
-
Oma dna-tutkimusseikkailuni, nimenomaan seikkailu, on johtanut moneen hauskaan löytöön. Suurin löytö on ollut tietenkin äidin isän löytymine...
-
Luin juuri tarinan 30-vuotiaasta Australiaan adoptoidusta miehestä, kuinka hän löysi biologisen isänsä ja myöhemmin äitinsä tehtyään dna-te...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti