sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Kaksi Hilja-mummoa Rääkkylän Kiesvaarasta

Oma dna-tutkimusseikkailuni, nimenomaan seikkailu, on johtanut moneen hauskaan löytöön. Suurin löytö on ollut tietenkin äidin isän löytyminen. Se on asettunut kolmen sisaren keskinäiseen yhteyden pitoon ja heidän mummo juttuihin.

My heritage ohjelma tarjoaa valtavan määrän serkkuosumia, minullakin 22000, aivan oikein. Tällainen määrä ihmisiä jotka ovat sukulaisiani muutaman yhteisen geenipätkän kautta. Sen geenipätkän takana on oikeita ihmisiä, erilaisia yhteyksiä, sukulaisuutta. Sitähän sukulaisuus on; jaettua geneettistä historiaan. Kaiken tämän takana on historiaa, elämää, kohtaloita ja tarinoita.

Ohjelma tarjoaa mahdollisuuden etsiä ihmisiä maittaan. Silloin en selaa ihan mahdotonta määrää nimiä ja geeniosumia. Hain kerran kaikki ranskalaiset osumat, ehkä siksikin että sisareni on asunut Pariisissa jo liki 30 vuotta. Osumien joukossa on nuori nainen, selvästi ranskalainen. Hän laittanut valokuvansa, jota kovin monet eivät tee. Päätän katsoa vähän tarkemmin. Hänellä on 14% suomalaisia juuri, ei siis kovin paljon, mutta se on todennäköisin reitti meidän yhteiselle sukulaisuudelle. Uteliaisuus vie minua, laitan hänen nimensä googleen, Lise de la X. Lise onkin menestynyt nuori konserttipianisti. Hänen mummonsa on ollut myös tunnettu venäläinen muusikko. Tällaisen sukulaisen löytäminen on ihan hauskaa. Mutta meidän välillä oleva yhteys jäi vielä salaisuudeksi.

Pari viikkoa sitten sain uuden työkalun. Voin hakea itsestäni yhteyden kehen tahansa jonka tiedot ovat sukupuun kautta ohjelmassa. Aivan uskomattoman hauska peli. Valitettavasti se toimii omalla kohdallani vasta isän isäni sukuni kautta. Aikani haettuani kaiken maailman yhteyksiä muistin äkkiä myös Lisen. Löytyisikö meidän välillä oleva heikko yhteys tätä kautta.

Ohjelma hakee minun ja Lisen välille sukulaisyhteyden ja sukupuut. Lisen isomummo on Hilja Hirvonen, saman niminen kuin oma mummoni. Molemmat mummot ovat Rääkkylän Kiesvaarasta. Koska sukulaissuhteen tulevat useaa kautta niin en ole ihan selvillä mikä heidän keskinäinen suhde tarkkaan on. Ehkä pikkuserkkuja useamman haaran kautta. Lisen isomummo avioitui virolaisen Carparin kanssa ja he muuttivat Viroon ja sieltä suvun jälkipolvi on siirtynyt jossain vaiheessa Ranskaan. Caspar kuoli sodan aikana ja Hilja puoliso muutti takaisin Helsinkiin. Hiljoilla on vain kuusi vuotta ikäeroa, mutta tarina ei kerro tarkemmin, olivatko he tuttuja lapsuudessa ja nuoruudessa.


Kaksi Hiljaa Rääkkylän Kiesvaarasta, mummoni ja Lisen mummo


perjantai 14. syyskuuta 2018

Oma paikkani


Me joiden asemaa omassa perheessämme ja suvussamme ei olla koskaan kyseenalaistettu, on vaikea ymmärtää, mitä se merkitsee. Mitä tarkoittaa, ettet kuulu omalle paikallesi. Yksi Bert Hellingerin perusteemoista on, kun hän kehitti perhekonstellaatio-menetelmää,   jokaisen paikka  hänen perheessään ja suvussaan. Biologista faktaa ei ottaa pois, mutta se voidaan hämärtää monella tavalla.  Paikka syntyy biologisesta järjestyksestä. Näistä paikoista ja asemista on taisteltu kautta aikojen ja tässä ajassa asian perinnäistä tarkoitusta on vaikea tavoittaa, koska sen merkitys on monen tavoin vähentynyt Mutta kyllähän teema elää ettenkin kun puhutaan kuninkaallisista. Heistä puhuttaessa yhä uudelleen avataan perimisjärjestystä sen yhteyttä suvun järjestykseen.

Yksittäisen henkilön kohdalla järjestyksen puute voi olla tiedon puute omista juurista, yllättävän paljon on isiä ja isosisiä kateissa. Uudet geenitestit mahdollistavat kadonneiden etsimisen ja paljon mahdollisuutta käytetään. Onko siinäkin kysymys siitä että oma paikka määrittyy kun tiedän molemmat sukuni ja sisarukseni. Tiedän mihin kuulun, miten muut asettuvat ymäpilleni. Tiedän asemani ja voin peilata itseäni. Aina haaste ei ole tiedon puute, uusperheet joutuvat organisoitumaan uudelleen, aina ei ihan kivuttomasti. Kuinka jokaiselle löytyy hänelle paikka, joka määrittyy hänelle ensisijaisesti biologian kautta.


 
 
Perheemme tapaa viikonloppuna viime keväänä löydetyn äidin sisarpuolen perheen. .Kaksi perhettä määrittää asemaansa uudestaan. Äitini on löytänyt isän sukunsa, hänen siskon on löytänyt uuden siskon ja sitä kautta uuden haaran sukupuuhunsa. Äitini on isosisko ja hänellä on nyt kolme nuorempaa sisarta aikaisemman yhden sijaan. Äidilleni muutos on suuri. Hän saa tarinan joka häneltä on puuttunut 82 vuotta, isän tarinan. Tarinaa jää edelleen hataraksi, koska sen kertoa ei enää ole, mutta se ei enää puutu ja se on merkityksellistä. On jotenkin hassua miettiä yhteyttä perimän ja tapahtumien kautta. On tapahtunut kohtaamisia, joissa on syntynyt uutta elämää ja siitä syystä meillä on yhteys. Tarina ja sen historia on ohut. Ei ole pitkää yhteistä elämää ja sen tuomaa itsestään selvääkin ymmärrystä, mistä tässä on kysymys. Nyt linkki ja tarina on pitkälti geenien kertomaa. Siksi ehkä tavallista kiehtovampaakin.

 


keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Kehon pitkä ja tarkka muisti



Meidän kehollamme on pitkä muisti. Ilman sanoja oleva kehollinen muisti muistaa ehkä vain tunteen, jolla on yhteys keholliseen reaktioon.  Liitto kehon ja psyykeen välillä on kuitenkin luottamukselliseen  avunantoon perustuva ystävyys.  Toinen tulee apuun kun toinen joutuu liian koviin haasteisiin. Shokissa mieli katkaiseen yhteyden kehoon, kipu ei tunnu. Toisaalta keho ei unohda, se muistuttaa ja palaa yhä uudestaan käsittelemättömään kokemukseen.

Meillä itsellä voi olla epäluottamusta toista kohtaan, se on voinut jättää meidät pulaan, emme näe sen voimavaroja. Olemme voineet omaksua mallin lapsuuden stressaavissa tilanteissa,  olemme paenneet mielikuvituksen pelastavaan haavemaailmaan tai löytäneet fyysisestä suorittamisesta harmin poistavan ilon. Kehon muisti on vain tarkempi, todellisempi ja luotettavampi kun psyykeen ja sanojen. Keho säilöö ja muistaa.


Siksi olikin ilahduttavaa lukea vastaus, jonka  joku sai pyytäessään vinkkejä selkäsärkyynsä johon ei liity mitään fysiologista selitystä. Neuvo oli muistutus kehon ja psyykeen yhteispelistä. Suorituskeskeinen maailma saa osan ihmisitä vaatimaan itseltään kohtuuttomia, rentouttava liikunta olinkin kehon kuritusta ja rääkkiä. Levosta säästetään, kun aika ei riitä kaikkeen mitä mieli haluaa.  Ammattilainen kehotti selkäsärystä kärsivää rakastamaan itseään ja hyväksymään itsensä sellaisena kuin hän on. Neuvo on hyvä, mutta todennäköisesti menee kuuroille korville. Henkilö joka ei ole löytänyt rajaansa riittävyyden suhteen ja ajattelee hyvän elämän olevan muuta kuin pysähtymistä ja tässä hetkessä olemista, ei ota neuvoa vastaan. Mieli ei taivu kehon laittamaan rajaan.

Kehon ja mielen yhdistäviä hoitoja on jonkun verran, esimerkiksi  rosenterapia, vyöhyketerapia, näissä kehomuistista haetaan sitä mikä pitää oiretta yllä.

Stephan Hausner on saksalainen perhekonstellaatio-ohjaaja joka tekee konstellaatioita pelkästään somaattisista oireita. Tällöin taustalla on ajatus oireen yhteydestä elämänhistoriaan ja kokemuksiin vuorovaikutussuhteista.  Käsittelemätön trauma saa kehollisen muodon. Perhekonstellaatiossa kohdataan oiretta ja sitä mitä se kertoo. Olet vaikka ottanut myötätunnosta vanhempaasi kohtaan hertoillesi taakaan joka ei edes kuuluisi sinulle.


https://www.facebook.com/Stephan-Hausner-1559647284271164/






sunnuntai 26. elokuuta 2018

Idyllinen kesäpäivä


Pysähtyneet hetket edustavat idylliä, kaikki näyttää niin harmoniselta ja täydelliseltä. Mitä tapahtui ennen kuvan ottoa, mitä tapahtuu sen jälkeen, jäävät meille salaisuudeksi. Kukaan ei näytä harmistuneelta, ahdistuneelta tai pelokkaalta, vaikka kaikissa heissä ovat myös ne tunteet. Kuvassa näkyy vain rauhallinen kesäpäivä ja sen harmonia. Voimme aistia lämmön, veden tuoksun ja toisten läsnäolon. Meille tämä edustaa jo nostalgiaa, jotain jo kauan sitten mennyttä. Sillekin on oma tunteensa.
Kuinka toivomme että elämä olisi tätä harmoniaa, mieli ei painisi huolien ja murheiden kanssa. Asiat järjestyisivät tuota pikaa. Painajaisemme on se, että musta pilvi tekee pysyvän pesän päämme päälle. Tiedämme että kaikille käy niin hetkittäin. Kaikki kuitenkin  muuttuu, koemme menetyksiä ja joudumme sopeutumaan. Tiedämme että kaikki ratkeaa, meissä on jo ratkaisut, mutta piilossa. Liiallisella yrittämisellä ja vanhoilla ideoilla saamme ratkaisun ja helpotuksen vain karkaamaan vielä kauemmaksi.
Uskallus kokeilla monia teitä ja rohkeus käydä siellä missä ei ole vielä ollut avaa sydäntämme ja luovuutemme. Sanon aina kriisissä olevalle avioparille, että kaikki maailman ratkaisut, joilla jotkut muut ovat pulmansa ratkaisseet, ovat myös teidän käytössä, mutta kaikella on hintansa. Paljonko olemme uhraamaan, maksamaan ja muuttumaan saadaksemme sen mitä haluamme todella.

Kun olin tietämätön rakkaudesta minulla oli tapana laulaa siitä lauluja. Mutta kun opin tuntemaan rakkauden, sanat suussani olivat vain pelkkä hengähdys ja ääni rinnassani muuttui syväksi hiljaisuudeksi."  Kahil Gibran

tiistai 21. elokuuta 2018

Toive täydellisestä äidistä

 
Rakkaus on aina täydellistä, mutta vanhemmuus koetaan riittämättömänä, kun se ei ole sitä täydellistä rakkautta.  Etenkin äitiys. Olemme tukehtua maitoon jota tissistä suihkuaa, mikään ei riitä siinä hetkessä. Ahneesti imemme peläten että tämä loppuu. Sitä ei voi olla koska ei meillä ole kokemusta, että se loppuisi. Olemme vain niin ahnaita sen hyvän äärellä mitä äiti ja luonto meille antavat. Sitäkö jäämme kaipaamaan loppuelämäksi.
 
Kaksi vuotta perhekonstellaatiota ja äidin kaipuuta, sen täydellisen äidin kaipuuta, mistä meillä on runsaasti häivähdyksiä. Ainakin meillä useimmilla. Olisimme halunneet sen olevan ainaista ja kaikenkattavaa.
Sukupolvinen ketju kertoo kuinka se sama kaipuu on ollut meidän äidillämme ja hänen äidillään. Usein elämä on vain vienyt pois lämmöstä ja rakkaudesta. Rakkaus on ollut ankaraa työtä, rakkaus on ollut ruokaa ja lämpöä, rauhalliset unet ja puhtaat vaatteet. Harva on saanut iltasadun ja syliä ainakaan kovin pitkäksi aikaa.
 
Mikä vallankumous on ollut ehkäisyn tuleminen, nainen ei ole ollut pakotettu ottamaan uutta lasta vuosi vuoden jälkeen. Kun lapsia ei ole enää jaksettu ottaa vastaan on tehty abortteja, laillisia tai laittomia. Lapsia on myös jätetty kuolemaan vielä muutaman sukupolvi sitten, kuten Katja Ketun todellisuuspohjaisessa Kätilö-kirjassa kerrotaan. Yhteiskunnalliset erot ovat olleet isot, ryysyranta on ollut totta monessa paikkaa samaan aikaa kun lapsia on ollut hoitamassa lauma piikatyttöjä tai lastenhoitajia. Lapsia on kuollut nykyään helposti hoidettaviin tauteihin. Naiset ovat eläneet vahvoja tunneskaaloja ristiriitaisten elämän keskellä.
 
Yksi ehättävimpiä kokemuksia on ymmärtää oman äidin kohtalo, kunnioittaa sitä ja olla kiitollinen elämästä jonka on saanut. Tällä matkalla on usein kyyneliä ja pettymyksiä mutta palkinto on rakkaus, joka löytyy hyväksymisestä ja ainutlaatuisen elämän hyväksymisestä.
 
 
 
 

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Onneni tulee täydelliseksi

Kaikki elämä on samanarvoista, siksi meillä ei ole lupaa sulkea ketään pois siltä paikalta, mikä hänelle kuuluu.
Kun kiellämme, torjumme ja lakkaamme näkemästä teemme väkivaltaa itsemme ja läheisillemme.

Olin yhden päivän puolalaisen psykiatrin, psykoterapeutin, konstellaatio-ohjaajan Patrycja Chacian ohjaamassa perhekonstellaatiopäivässä. Hänen erityinen taitonsa oli löytää poissaolevia, poissuljettu, unohdettu ja kiellettyjä. Yksi teema oli abortoidut tai muutoin lapsena kuolleet.  Salaisuus ja poissuljenta syntyy, kun on liian monimutkaista  avata tilannetta missä aborttipäätös on syntynyt. Tilanteessa  mukana ovat järjen ääni ja tunteen ääni eivät ole tasa-arvoiset.



Helpointa on jatkaa elämää, tai yrittää sitä. Lapsen äidin tunne sitoutuu kuitenkin menetettyyn ja energia sitoutuu sinne. Etenkin jos asia jää salaisuudeksi.


Bert Hellingerin ajatus järjestyksestä ja omasta paikasta on hieno, koska se matematiikkaa, biologiaa ja faktaa. Ensiksi tullut on ensin, järjestystä ei muuttaa. Esikoinen on esikoinen  ja kuopus on kuopus,
esikoisoikeuksista on joskus kauppaa, mutta kun nämä oikeudet eivät ole kaupan.
Lasten keskinäiset jännitteet voivat liittyä tähän epäjärjestykseen, etenkin uusperheissä, joissa järjestys tulisi myötää.

Bert Hellinger sanoo, " onneni tulee täydelliseksi, kun kaikilla, jotka kuuluvat perheeseeni, on paikka sydämessäni".

Katso mielikuvissasi häntä, joka on suljettu pois ja sano: Näen sinut, hyvän sinut ja kunnioitan kohtaloasi.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Etäserkkujen esiinmarssi

Tein viime kesänä geenitestin, joku uteliaisuus sen sai aikaan. Lähtökohta on petollisen helppo, pumpulitikulla raaputetaan posken sisäpintaa ja näyte lähetetään Houstoniin Siellä he tutkivat näytteen ja laittavat tulokset ohjelmaan, johon olen saanut tunnukset ja pääsen tutkimaan tuloksia.

Tulos yllätti, vaikka mitään sen ihmeellisempää en edes ollut odottanut. Nimilista, jotka kaikki olivat sukulaisiani oli yllättävän pitkä, useita tuhansia ihmisiä. Ensi alkuun en löytänyt listalta mitään tuttua. Äitini juuret olivat Pohjanmaalla, Ahvenanmaa, Ruotsissa ja Jenkeissä, ei Inkerinmaalla ja Karjalassa. Kaiken huippu oli vanhempieni keskinäinen sukulaisuus.  Nyt lista on kasvanut yli viiden tuhannen etäserkun. Kun ymmärtää että yhteydet tulevat osin kaukaa ja väestöpohja on pieni niin alkaa ymmärtää, mitä voi löytää.

Löytyi yhteys ex-puolisoni serkkuihin, joiden naapurissa olin asunut yli kaksi kymmentä vuotta. Minulla ei pitänyt olla mitään yhteyttä Etelä-Savoon. Yhteys löytyi myös taloon jossa olin asunut tuon yli kaksi kymmentä vuotta. Olin etäserkku talon aikaisemmille omistajille ja sitä kautta löytyi yhteys tiivisti lähialueella eläneeseen sukuverkostoon. Tämä yhteys tulee Inkerinmaan kautta.

Yhteys löytyi kirjoittajakurssin vetäjään, kirjoitimme yhdessä yli viisi vuotta, nyt meillä on etäserkkuyhteys. Pari kollegaa on etäserkkujani.

Kuva: Museovirasto kuvakokoelmat


Joku yhteys on valtiomies Leo Meckeliniin. Serkuistani on liki kaksi tuhatta ulkosuomalaisia, harva tosin edes tietää Suomi yhteyttään. Vihiviimeinen listalla on Joshua Tcheng.

Vain harvoihin etäserkkuihin löytyy jäljitettävä yhteys, vaikka useammasta suvusta on tehty laajat sukututkimukset.

Mielikuva yhteydestä on jännittävä, todellinen yhteys on jossain.  Ihan kuin jokaisen sukulaisen löytäminen palauttaisi minulle jotain. Tällä hetkellä olisi liki kuusi tuhatta etäserkkua ja tarinaa odottamassa.

En oikeastaan etsi mitään annan vain asioiden tapahtua. Kohtaamiset löytyvät ilma suurempaa loogisuutta, johtuu varmaan minun epäloogisuudesta ja halusta hyppiä edestakaisin.  Ja sitten löytyi täysin uusi sukulaisuus, äidin sisko.