Me joiden asemaa omassa perheessämme ja suvussamme ei olla koskaan kyseenalaistettu, on vaikea ymmärtää, mitä se merkitsee. Mitä tarkoittaa, ettet kuulu omalle paikallesi. Yksi Bert Hellingerin perusteemoista on, kun hän kehitti perhekonstellaatio-menetelmää, jokaisen paikka hänen perheessään ja suvussaan. Biologista faktaa ei ottaa pois, mutta se voidaan hämärtää monella tavalla. Paikka syntyy biologisesta järjestyksestä. Näistä paikoista ja asemista on taisteltu kautta aikojen ja tässä ajassa asian perinnäistä tarkoitusta on vaikea tavoittaa, koska sen merkitys on monen tavoin vähentynyt Mutta kyllähän teema elää ettenkin kun puhutaan kuninkaallisista. Heistä puhuttaessa yhä uudelleen avataan perimisjärjestystä sen yhteyttä suvun järjestykseen.
Yksittäisen henkilön kohdalla järjestyksen puute voi olla tiedon puute omista juurista, yllättävän paljon on isiä ja isosisiä kateissa. Uudet geenitestit mahdollistavat kadonneiden etsimisen ja paljon mahdollisuutta käytetään. Onko siinäkin kysymys siitä että oma paikka määrittyy kun tiedän molemmat sukuni ja sisarukseni. Tiedän mihin kuulun, miten muut asettuvat ymäpilleni. Tiedän asemani ja voin peilata itseäni. Aina haaste ei ole tiedon puute, uusperheet joutuvat organisoitumaan uudelleen, aina ei ihan kivuttomasti. Kuinka jokaiselle löytyy hänelle paikka, joka määrittyy hänelle ensisijaisesti biologian kautta.
Perheemme tapaa viikonloppuna viime keväänä löydetyn äidin sisarpuolen perheen. .Kaksi perhettä määrittää asemaansa uudestaan. Äitini on löytänyt isän sukunsa, hänen siskon on löytänyt uuden siskon ja sitä kautta uuden haaran sukupuuhunsa. Äitini on isosisko ja hänellä on nyt kolme nuorempaa sisarta aikaisemman yhden sijaan. Äidilleni muutos on suuri. Hän saa tarinan joka häneltä on puuttunut 82 vuotta, isän tarinan. Tarinaa jää edelleen hataraksi, koska sen kertoa ei enää ole, mutta se ei enää puutu ja se on merkityksellistä. On jotenkin hassua miettiä yhteyttä perimän ja tapahtumien kautta. On tapahtunut kohtaamisia, joissa on syntynyt uutta elämää ja siitä syystä meillä on yhteys. Tarina ja sen historia on ohut. Ei ole pitkää yhteistä elämää ja sen tuomaa itsestään selvääkin ymmärrystä, mistä tässä on kysymys. Nyt linkki ja tarina on pitkälti geenien kertomaa. Siksi ehkä tavallista kiehtovampaakin.
