Kaikki elämä on samanarvoista, siksi meillä ei ole lupaa sulkea ketään pois siltä paikalta, mikä hänelle kuuluu.
Kun kiellämme, torjumme ja lakkaamme näkemästä teemme väkivaltaa itsemme ja läheisillemme.
Olin yhden päivän puolalaisen psykiatrin, psykoterapeutin, konstellaatio-ohjaajan Patrycja Chacian ohjaamassa perhekonstellaatiopäivässä. Hänen erityinen taitonsa oli löytää poissaolevia, poissuljettu, unohdettu ja kiellettyjä. Yksi teema oli abortoidut tai muutoin lapsena kuolleet. Salaisuus ja poissuljenta syntyy, kun on liian monimutkaista avata tilannetta missä aborttipäätös on syntynyt. Tilanteessa mukana ovat järjen ääni ja tunteen ääni eivät ole tasa-arvoiset.
Helpointa on jatkaa elämää, tai yrittää sitä. Lapsen äidin tunne sitoutuu kuitenkin menetettyyn ja energia sitoutuu sinne. Etenkin jos asia jää salaisuudeksi.
Bert Hellingerin ajatus järjestyksestä ja omasta paikasta on hieno, koska se matematiikkaa, biologiaa ja faktaa. Ensiksi tullut on ensin, järjestystä ei muuttaa. Esikoinen on esikoinen ja kuopus on kuopus,
esikoisoikeuksista on joskus kauppaa, mutta kun nämä oikeudet eivät ole kaupan.
Lasten keskinäiset jännitteet voivat liittyä tähän epäjärjestykseen, etenkin uusperheissä, joissa järjestys tulisi myötää.
Bert Hellinger sanoo, " onneni tulee täydelliseksi, kun kaikilla, jotka kuuluvat perheeseeni, on paikka sydämessäni".
Katso mielikuvissasi häntä, joka on suljettu pois ja sano: Näen sinut, hyvän sinut ja kunnioitan kohtaloasi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Otsikko on Martti Siiralan sitaatti, hän kutsuu tätä siirtymään taakkasiirtymäksi. Tapahtuma jota ei jaeta, puhuta ja yhdessä koeta, löytää ...
-
Oma dna-tutkimusseikkailuni, nimenomaan seikkailu, on johtanut moneen hauskaan löytöön. Suurin löytö on ollut tietenkin äidin isän löytymine...
-
Luin juuri tarinan 30-vuotiaasta Australiaan adoptoidusta miehestä, kuinka hän löysi biologisen isänsä ja myöhemmin äitinsä tehtyään dna-te...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti